Pääsiäismunien koristelu

Oikeiden kananmunien maalaaminen ja koristeleminen on helppoa ja halpaa.

Ensiksi kananmuniin tarvitsee tehdä molempiin päihin pieni reikä. Apuna voit käyttää esim. neulaa, nastaa tai puukkoa.  Puhaltamalla toiseen reikään munan sisus tyhjenee. Otathan keltuaisen ja valkuaisen talteen, voi sen käyttää vielä vaikka leipomiseen. Pese munat ja anna niiden kuivua kennossa. Kananmunien kuivuttua on ne valmiita askarteluun.

Yleisin tekniikka on maalaaminen. Maalaamiseen voi käyttää peitevärejä, askarteluvärejä, akryylivärejä tms. Itse en tähän hätään löytänyt kuin kynsilakkoja, joten maalasin niillä. Munien maalattua helpointa on asettaa ne takaisin kennoon kuivamaan.

DSC_2658

Jos kotoa ei löydy mitään maalaus tarvikkeita ja mieli tekee alkaa koristella on olemassa mielin määrin erilaisia tapoja. Jo pelkästään tussin avulla saa kananmuniin luotua kivoja kuvioita. Lastenhuonetta kaivamalla voi sieltä löytyä kaikenlaista kananmunien koristeluun sopivaa esim.  tarroilla, lasten tatuoinneilla ja glitterillä saa aikaan mitä ihastuttavampia pääsiäismunia.

 

DSC_2661

Servettitekniikalla saa helposti upeita pääsiäismunia. Ota servetin päällimmäinen kerros irti muista kerroksista. Sivele servettilakkaa kohtaan johon haluat servetistä leikatun kuvan kiinnittää.  Asettele servetistä leikattu kuva lakan päälle ja levitä vielä hieman lakkaa kuvion keskeltä kohti reunoja. Servetti lakkaa löytyy askartelukaupoista.

IMG_20170319_121405

 

Jouluinen suklaa

Piparkakkusuklaa on helppo tehdä ja maistuu taivaalliselta.

Tarvitset vain mikron kestävän kulhon, muotit, suklaata ja pipareita.

  1. Murskaa piparit pieniksi
  2. Pilko suklaa kulhoon
  3. Sulata suklaa mikrossa (pienellä teholla, välillä sekoittaen)
  4. Lisää sulaan suklaaseen piparkakkumurut ja sekoita
  5. Pistä suklaa muotteihin ja jääkaappiin jäähtymään noin. tunniksi

Omasta mielestäni valkosuklaa sopii paremmin kuin maitosuklaa ja mitä ohkaisempi pipari sitä maukkaampi 😉

15497723_10206776563565627_197140323_n.jpg
Iittala.com

Kaunista tuohesta

Yksi  joulun hittilahjoista tälle vuodelle on erilaiset tee se itse sytykkeet. Steariiniin on upotetaan toista toistaan ihmeempiä juttuja ja näin syntyy upeita sytykkeitä jotka on varma lahja jokaiselle takan omistajalle.  Ennen kun meidän talouteen tuli itse tehdyt sytykkeet, turvauduttiin käyttämään sitä varmaa niksiä eli tuohta, kaarnaa ja risuja. Kun niitä tuohia on sitten ylimääräisiä,  steariinisytykkeiden ansioista niin piti niille keksiä jokin käyttötarkoitus. Kaivelin puulaatikon pohjalta kaikki tuohet ja päädyin tekemään niistä vähän ehompia sytykkeitä. Kastelin tuohet jotta ne eivät katkeaisi leikatessa ja rupesin piirtämään niihin erilaisia yksinkertaisia kuvioita.  Leikatut tähdet olivat niin kauniita, etten niitä lopulta pesään raaskinut heittää. Näinpä päädyin  solmimaan sytykkeitäni joulukuuseen ja syntyi samalla ihanat luonnonläheiset joulukuusenkoristeet. 15494175_10206744496043959_798261960_n.jpg
Sisusta suomalaisten suosikeilla!
Katso valikoima ja inspirodu Iittalan verkkokaupassa!

Tee se itse veitsiteline

Oma keittiöni on niin pieni ja säilytystilaa vähän, ettei meinaa mitään mieluista sisustusta  löytyä. Onko muilla samanlaisia ongelmia ja niihin ratkaisuja? Ilmiantakaa itsenne jos teiltä löytyisi jotain pienen keittiön niksejä. Olisi ihana saada jotakin piristystä tähän pieneen majaani.

Edellinen projektini oli löytää ratkaisu kirjoilleni.  En meinannut millään löytää niille keittiöstä paikkaa, kunnes törmäsin tämmöiseen ideaan. Kirjat pysyi pystyssä ilman apua, mutta varmuudeksi kannattaa narulla sitoa yhteen. Mielestäni hauska idea ja tuo keittiöön vähän leikkimielisyyttä. Voihan tämmöisen tehdä myös kierrättäen vanhoja kirjoja.

 

14859908_10206410524694884_7304705638906090322_o.jpg

Illalla alkaa linnan juhlat, täällä sitä katsotaan glögin ja piparin kera. Nauttikaa kaikki Suomen itsenäisyyspäivästä!

Parhaat lahjat Iittalan verkkokaupasta!

Pallokranssi

Tarvikkeet:

  1. Kranssipohja
  2. Kuumaliimaa15086927_10206547522799751_1594990320_n
  3. Nauhaa tai lankaa
  4. Joulukuusenpalloja (myös muita koristeita)

Ohjeet:

Aloita liimaamalla joulukuusenpalloja kranssiin huom. Itse aloitin suurimmasta, näin pallot oli helpompi saada symmetrisesti. Pallojen kiinnityksen jälkeen, kranssissa on paljon reikiä mistä kranssipohja näkyy. Peitä reikiä pienemmillä palloilla, joulukuusen nauhoilla tai muilla koristeilla. Kun kaikki reiät on peitetty, solmi nauha kiinnitystä varten ja ripusta mieluisalle paikalle.

image-31

Ensilumi maahan satoi;
Kaunis, hento valkoinen. 
 
Hiljaa leijui taivaasta,
kuin laulu enkelten. 
 
Iloitsi metsä ja puut,
juhlapuku huurteinen;
peittänyt on alleen sen. 
 
Hetki on aikaa, 
olla hiljaa ja viaton. 
 
Puhdas ja valkoinen. 
Annu Valo 



Tule tutustumaan Iittalan ihaniin tuotesarjoihin!
Iittalan verkkokaupasta löydät mm. Arabia Finland, Hackman, Fiskars, Rörstrand- tuotesarjat

Lahja lasipurkissa

 

Jos on liian vähän aikaa

kokeilehan tätä taikaa:

kääri kiire joulusukkaan

sano sille ”mene hukkaan”

Johan loppuu turha touhu

saapuu rauhallinen Joulu.

Onko ystäväsi herkkusuu tai tykkääkö hän tehdä käsitöitä? Lasipurkkeihin voi koota ihanan personoidun paketin. Herkkusuulle voi koota lasipurkkeihin ainekset rocky road- paloihin tai vaikka suussa sulaviin kekseihin. Käsityön ystävälle voi keksiä erilaisia koristeita, nauhoja ja muitakin askartelu- ja käsityötarvikkeita.  Ideoita on niin paljon ja tässäkin vain mielikuvitus on rajana. Mielestäni ihanin  on 50 syytä miksi rakastan sinua kirjoitettuna paperille ja suljettuna purkkiin. Näin lahjan saaja voi tuntea olonsa rakastetuksi aina purkin avattua.

 

 

Downloads11.jpg

VINKKI!

Näin joulun alla kasaamalla purkkeja päällekkäin, niistä syntyy veikeä lumiukko.

 

Katso uutuudet nyt Iittala.comissa!

piparkakkutalo

Mökki täynnä makeaa,
mettä, mahlaa, hunajaa,
suklaata sulavaista,
marenkia maistuvaista,
siirappia, kanelia,
neilikkaa ja mantelia.

Fariiniset ikkunat,
marsipaanisaranat,
kinuskiset lattiat,
mainiolta maistuvat.

Joulu kun on lopuillaan,
mökki nurin kaadetaan,
namit päältä poimitaan,
katot, seinät ahmitaan.
Ensi vuonna uudestaan,
samanlainen leivotaan.

– Sirpa Karjalainen

14753961_10206366734960168_1211092158633760632_o

14612525_10206366731320077_5025146934917737348_oOsta tänään, ihastu iäksi – Iittala

Nestesaippuan ohje

Tästä pientä vaihtelua palasaippuoiden tekoon. Nestemäinen saippua on todella helppo tehdä itse, tässä ohjeessa käytän valmista palasaippuaa (vaihtoehtoisesti voit myös valmistaa itse palasaippuan, jonka ohjeeseen pääset tästä). Kiva idea vaikka äidille pukinkonttiin, miksei sitä tekisi kerralla isomman määrän niin tulee koko suvulle saippuat. Itse tein kerralla noin 2l saippuaa, jotka laitoin lahjaksi lähimmäisille. Aineina saippuassa on palasaippuaa (voit käyttää vaikka lemppariasi), vettä ja kookosöljyä. Näistä kolmesta ainesosasta syntyy ihanan kosteuttava nestesaippua ja teko onnistuu aloittelijaltakin.

image-24Ohjeen avulla tulee reilu litra nestesaippuaa

Tarvikkeet:

  1. Raastin
  2. Vispilä
  3. Suppilo
  4. Kookosöljyä
  5. Kulhon (sekoittamiseen)
  6. Pumppupullo
  7. Palasaippua
  8. Säilöntäaine

Ohjeet:

  1. Raasta 1dl palasaippuaa kulhoon
  2. Lisää kulhoon ruokalusikallinen kookosöljyä
  3. Lisää päälle kiehuvaa vettä 1l (voi laittaa myös 1dl enemmän, jolloin saippuasta ei tule niin paksua)
  4. Sekoita niin kauan, että saippua liukenee öljyyn
  5. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi, itse en malttanut odottaa ja laitoin jääkaappiin
  6. Kun saippua on huoneenlämpöistä, vispaa ja lisää säilöntäaine
  7. Kaada saippua pumppupulloon suppilon avulla, ja se on valmis!

 

Osta tänään, ihastu iäksi – Iittala

saippuapumppupullo

image-27Meidän taloudessa kertyy lasipurkkeja tiuhaa tahtia, eikä varmasti olla ainoita. Tämän syystä rupesin ajan kanssa miettimään, mitä kaikkea niistä voisikaan askarrella. Paljon tuli ideoita, ajattelin ensimmäisenä kokeilla saippuapumppupullon tekoa. Pulloon voi liimailla erilaisia koristeita, niin syntyy ihana lahja. Ensiksi tarvitsee tehdä reikä  lasipurkin kanteen, johon myöhemmin kiinnitetään pumppu. Apuna voi käyttää esim. puukkoa, itse tein puukolla reiän alun, josta leikkasin saksilla isomman reiän. Tämän jälkeen halutessasi voit maalata lasipurkin kannen sekä pumpun tuomaan vähän väriä ja siistimmän jäljen. Maalin kuivuttua liimaa pumppu kanteen kiinni ja näin helpoilla ohjeilla syntyi itse tehty saippuapumppupullo.

image-26

Glorian Koti avaa ovet Suomen kauneimpiin koteihin ja vapaa-ajan asuntoihin.
Tutustu nyt ajankohtaisiin sisustusuutuuksiin sekä tuleviin trendeihin. Glorian Koti on lehti Sinulle, joka rakastat sisustamista!

Paketointi-ideoita luonnosta

Nyt alkaa aika, milloin paketoidaan lahjoja vino pino. Itselleni on tärkeää, että jokainen paketti näyttää persoonalliselta ja käytän siihen mielelläni enemmänkin aikaa. Lahjojen paketoimisessa voi käyttää yllin kyllin mielikuvitusta, jolloin jokaisesta paketista voi loihtia uniikin kappaleen. Pienellä kävelyretkellä metsässä voi paketteihin kerätä käpyjä, havunneulasia ja miksei vaikka risuja. Voit paketteihin kiinnittää vanhoja nalleja, kanelitankoja tai vaikka jouluisen piparin. Myös lahjapaperin sijasta voidaan käyttää mielin määrin erilaisia papereita mm. vanhoja kirjoja, sanomalehteä ja sarjakuvia. Kranssit on yksi tämän vuoden hiteistä, joten miksei sitä voisi koristella paketteja pienillä kransseilla. image-18image-23

Venytä, venytä, jousta, jousta. Kyykkyyn mene ja yritä nousta. Heiluta peppua, nosta jalkaa, siitä se hyvä joulu alkaa.

Ps. Sain joululahja tarjouksen Aku Ankalta jonka saan jakaa kanssanne
Tilaa Aku Ankka vain 5,80 €/kk! Tilaukseen sisältyy digipalvelun käyttöoikeus ja kaupan päälle valitsemasi lahja!
Nyt myös pääsy Lataamoon!